Lähipuoti Unnukka palvelee Leppävirralla

10.03.2021
Viitostien varrella Leppävirran kohdalla on syytä hiljentää ja pysähtyä Matkailukeskus Unnukkaan. Matkailukeskus kätkee sisäänsä viime marraskuussa avatun lähipuodin, josta voi ostaa kotiin tai viemisiksi monipuolisesti lähituottajien tuotteita. Valikoimista löytyy käsitöiden ohella lähituottajien elintarvikkeita kuten kananmunia, lihaa, kalavalmisteita, jauhoja, ryynejä, mysliä, hunajaa, teetä, yrttejä sekä marmeladeja. ”Lähipuodin yhteydessä on myös lounasravintola, josta voi ostaa oman leipomomme leipää ja leivonnaisia”, kertoo yrittäjä Päivi Mikkonen.

Lähiruuan saatavuus paremmaksi

Virma-virree savolaene muaseutu –hankkeessa pohdittiin maaseudun elinvoimaisuuden säilyttämistä ja maatilojen tulevaisuutta. Lähipuoti-idea tuli MTK:n edustajalta Henna Tiitiseltä jo vuosi ennen puodin avautumista. Lähiruuan saatavuutta haluttiin parantaa ja löytää keskeinen myyntipaikka, joka tukisi alueen lähituottajia. Leppävirralla tuottaa lähiruokaa mm. vanha perinteikäs Tuppurilanmäen mylly, Rauhalan Agnus pihvilihatila, lähes 15 marjatilaa, 5 hunajatilaa sekä Kaunismaan tila, joka kasvattaa mm. lampaanlihaa. Alue on siis tuotannoltaan monipuolinen, mutta sen säilyminen ei ole itsestäänselvyys. MTK eli maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto lähti viemään lähipuotiajatusta eteenpäin ja etsi puodille sopivan yrittäjän. Yrittäjäksi lähti Päivi Mikkonen, jolta löytyy myös oma leipomo sekä rukiin viljelyä.

Kesällä laajennetaan pihalle

Suomalaisen ruuan puhtaus ja turvallisuus on noussut paljon esille varsinkin viime aikoina. Huomattiin, että lähipuodille oli kiinnostusta heti alkuun. Ensimmäiset viikot ja joulunalusaika olikin hyvin vilkasta ja kauppa kävi lähipuodissa hyvin. Nyt puodista löytyy noin 30 tuottajan tuotteita Pohjois- ja Etelä Savosta. Lisää tuotteita kaivataan ja Mikkonen rohkaiseekin myyntiyhteistyöstä kiinnostuneita ottamaan yhteyttä. Lähipuodin toiminta laajenee kesällä Unnukan pihalle, jonne tulee marjojen ja kasvisten myyntiä. Leppävirta on suosittua kesämökkeilyaluetta ja eikös olisikin ihanaa, jos mökkiläiset saisivat ostettua lähipuodista mökkiruuat ja tuoreet satokauden herkut kuten varhaisperunat sekä mansikat mökille mukaan!

Tervetuloa Lähipuoti Unnukkaan ostoksille, lounaalle tai kahville!

Aukioloajat
Ma-Pe klo 9-17
La    klo 10-16
Su    klo 12-16
Juhlapyhien aukioloajat ilmoitetaan erikseen

https://www.facebook.com/lahipuotiunnukka

Kommentoi


Viimeisimmät

Seuraa