Riuttala – kesäinen retkikohde menneisyyteemme

11.06.2021

Suomenmestaruus jossakin lajissa on monen meistä salainen haave – sillä olisi kyllä kiva vähän kehuskella illanistujaisissa.  Riuttalan Rukiinleikkuun SM-kisat elokuussa voisivat antaa meille huonokuntoisemmillekin vielä mahdollisuuden. Erityisen armeliaalta vaikuttaa, että ikäsarjoja on sekä miehille että naisille kaksi: alle ja yli 60 -vuotiaat. Kilpailu on maksuton ja osallistujille tarjotaan ruokaa, savusaunaa ja ensiapua. Nyt vain pitäisi päättää mennäkö sirpillä yksilösarjaan vai kasatako viikatesarjaan joukkue?

Riuttalan Talonpoikaismuseo sijaitsee Kuopion Karttulassa Riuttalan kylässä. Tämän aikanaan savolaisen mahtitilan historia ulottuu aina vuodelle 1657 saakka. Tila eli omavaraisena vuosisatojen ajan, kaupunkiin lähdettiin hakemaan vain suolaa, rautaa ja Sanaa.

Vuodesta 1975 lähtien tila on ollut Riuttalan talopoikaiskulttuurin suojelusäätiön omistuksessa, ja sitä on ennallistettu 1900 -luvun alun asuun. Nykyään museoalue kattaa 14 hehtaarin alueellaan yli 20 eri talonpoikaistilan rakennusta kuten päärakennuksen, sepän pajan, tuulimyllyn ja suuren riihen. Kokonaisuudesta ainutlaatuisen tekee alkuperäisten rakennusten määrä sekä se, että valtaosa esineistöstä on tilalla aikoinaan oikeasti käytössä olleita alkuperäisiä esineitä. Tarjolla on siis todella aito aikamatka menneisyyteemme!

Katrin Kammarj huoltaa ja ravitsee kävijät

Museo ja kahvila ovat kesällä 2021 avoinna 12.6.-28.8. lauantaisin klo 11-17. Lisäksi ryhmille ollaan avoinna tilauksesta ja tilaukseen voidaan varata myös Kuopion Oppaiden asiantuntijaopastus, jolloin kierroksesta saa eniten irti. Kahvila-Ravintola Katrin Kammarj´ssa on tarjolla kahvilatuotteita ja pientä retkievästä. Kahvilalla on lasten hoitopiste ja ramppia pitkin Katrin Kammarj´n sisään pääsee vaivattomasti myös lastenrattaiden kanssa.

Teemapäiviä kesällä

Museoalueella järjestetään kesän mittaan erilaisia tapahtumia. 12.6 tutustutaan entisajan kouluruokailuun ja lauletaan vanhoja koululauluja. Juhannuspäivänä 26.6 päärakennuksessa pidetään Juhannuskirkko ja sen jälkeen tietenkin Juhannuskahvit Katrin kammarj’issa.

3.7. maakunnallisena Paikallismuseopäivänä pääsee alueeseen tutustumaan opastetulla kierroksella klo 12 ja 14.30. Riuttalanpäivää vietetään 11.7 sunnuntaina, jolloin Karttulan kotiseutujuhla kokoaa yhteen lähialueen ihmiset ja Riuttalan ystävät.

Lapsiperheiden kannattaa suunnata Riuttalaan erityisesti 24.7 lauantaina, jolloin järjestetään koko perheen perinneleikkipäivä. Leikin varjolla voi päivän aikana opetella myös monia eri kädentaitoja ja samalla päästä aikamatkalle vuosisatojen taakse ulottuvaan elämään.

Rukiinleikkuun kuntohuippu pitäisi osata ajoittaa 7.8 lauantaille, jolloin viikatteet ja sirpit teroitetaan ja ryhdytään kilpasille rukiinleikkuun Suomenmestaruudessa!

Monipuolisia talkooprojekteja

Riuttalan Talonpoikaismuseo omaa pitkät perinteet vapaaehtoistyössä. Avustukset, museomaksut, tilavuokraukset yksityistilaisuuksiin, ryhmien tutustumiskäynnit ja kahvion tuotto eivät kata vuosittaisia kuluja. Tehtävää museon ylläpidossa ja rakennusten huollossa on valtavasti ja vapaaehtoisten tukea ja apua tarvitaan.

Tarjolla on mahdollisuus oppia monipuolisia kädentaitoja niin pärekaton kuin riukuaidan tekemiseen, puutarhan hoitoon tai syksyllä sadonkorjuuseen. Jokaiselle löytyy tehtävää oman kiinnostuksen ja aikataulun mukaisesti ja vapaaehtoiset saavat vapaalipun Riuttalaan kesäkaudelle. Voit tehdä sovittua työtä muutaman tunnin kertaluonteisesti tai ilmoittautua useampiin tehtäviin ja talkoisiin. Erityisosaamista ei tarvita, vaan vapaaehtoisen kanssa sovitaan tehtävä kokemuksen ja kiinnostuksen mukaan.

Säätiö vastaa vapaaehtoistehtävien koordinoinnista, tehtävänjaosta ja työnjohdosta, ja työtehtävät tehdään aina museon henkilöstön ohjauksessa. Mukavasta ja yhteisöllisestä vapaaehtoistyöstä kiinnostuneille lisätietoa löytyy säätiön sivuilta.

Riuttalan Talonpoikaismuseo

Osoite: Riuttalantie 719, 72100 Karttula

Verkkosivut: www.riuttala.fi

Sähköposti: info@riuttala.fi

Puh: 050 595 4183

Facebook: https://www.facebook.com/riuttalantalonpoikaismuseo/

Instagram: https://www.instagram.com/riuttalantalonpoikaismuseo/

Kommentoi


Viimeisimmät

Seuraa