Pari viikkoa sitten tupsahti viesti kännykkään: otatko hoiviisi japanilaisen ruokabloggarin, joka haluaa oppia ymmärtämään suomalaista ruokakulttuuria? Ööö, pitänee kysyä edes muodon vuoksi perheeltä? Onneksi perhe on varsin avaramielinen, joten tietenkin vastaus oli kyllä. Mehän metsästämme työksemme tällaisia kontakteja ERG -hankkeessamme, joten tilaisuutta ei voinut jättää käyttämättä, vaikka tulikin vähän lyhyellä varoitusjalalla. Ja niin tupsahti Misato savolaiseen arkeen.

Olin mielessäni jo nopeasti virittänyt laajan kattauksen ravintoloita, nähtävyyksiä ja kohtaamisia, mutta vieraamme asettikin omat toiveensa: hän halusi tehdä kotona paikallisista raaka-aineista kotiruokaa kanssamme ja oppia sitä kautta ymmärtämään alueemme ruokakulttuuria ja -historiaa. Misato ei ollut perinteinen ruoka-matkabloggari, vaan enemmänkin ruokakulttuuriasiantuntija. Hän haluaa ruuan avulla oppia ymmärtämään syvällisesti erilaisia kulttuureita ja yhteisöjä.  Strategia uusiksi siis…

Mitä kokkaisin?

Kun joku tupsahtaa täysin ulkopuolisena ruokakulttuuriimme, on itsekin kerrattava perusasiat: mistä ruokakulttuurimme rakentuu ja mitä haluan esitellä japanilaisille siitä? Työikkunastani lainehtiva Kallavesi kertoi ensimmäisen asian– kalat! Parhaillaan menossa oleva marjasesonki määritti toisen kohteemme – marjat! Tarvittiin kylää apuun ja niinpä Vehmersalmen kalakerhon Jykä kurvasi laituriimme ja nappasi meidät mukaansa muikkuverkoilleen. Misato nosti verkot ja irrottelimme ja puhkoimme kalat saman tien laiturilla. Samalla jutustelimme kalojen merkityksestä ja valmistustavoista alueellamme. Aamun muikut päätyivät savustuspönttöön ja siitä lounaaksi paikallisten perunoiden ja omasta kasvimaasta kerättyjen salaattiainesten kera.

Iltapäivällä tyttäreni opetti hänelle mustikkakukon teon, joten päästiin esittelemään meille tärkeiden marjojen ja rukiin käyttöä ruokapöydässämme. Kukkoteema tarjosi loistavan mahdollisuuden kertoa myös kalakukostamme. Seuraavaksi iltapäiväksi sovittu mansikoiden keruu talvisäilöntää varten sai Misatosta yhden ylimääräisen apulaisen, keruun lomassa opettajaystäväni piti luennon suomalaisesta koulujärjestelmästä, mikä myös kiinnosti vierastamme. Koivikon mansikkatilan mansikat olivat keruukauden viimeisiä ja makeita kuin mitkä! Syrjäisellä pellolla oli helppoa vakuuttaa vieras raaka-aineidemme puhtaudesta ja maukkaudesta. Illalla oli ihan pakko vielä leipoa mansikkakakku.

Yritimme tarjota Misatolle sitä, mitä normaalistikin söisimme tähän aikaan vuodesta; grillasimme kalaa, keitimme perunoita, teimme erilaisia salaatteja ja paahdoimme kukkakaalia ja muita juureksia.  En kuitenkaan voinut päästää tilaisuutta ohi puhumatta ruisleivästä, joka on suomalaisen ruokakulttuurin ydin. Helteisenä perjantaina leivoimme karjalanpiirakoita ja ruisleipää. Leivänjuureksi valikoitui luotettava maaninkalainen Inkerinjuuri, jonka Misato sai myös kuivattuna mukaansa Tokioon.

Havaintoja Suomesta

Misato ei päästänyt meitä helpolla. Miksi käytätte näin paljon ruista? Miksi juotte niin paljon kahvia? Mikä on omavaraisuusasteenne eri raaka-aineissa? Kysymyksiä toinen toisensa perään perusteltavaksi, mutta paljon myös vastavuoroista keskustelua kulttuureistamme puolin ja toisin. Misato teki tarkkoja havaintoja meistä suomalaisista. Häneen teki vaikutuksen läheinen ja mutkaton luontosuhteemme - luonnon antimia hyödynnetään monipuolisesti keittiössä. Vapaa samoilu metsissä ja sienien ja marjojen keräily jokamiehenoikeuksien turvin oli myös erilaista Japaniin verrattuna.  Ruuan puhtaus ja turvallisuus – joka on meille itsestäänselvyys – teki  vaikutuksen: miten voitte kasvattaa broilerin täysin ilman antibiootteja? Ja mehän olemme tehneet niin Suomessa jo vuodesta 2009!  Kokkauksemme oli kuulemma myös paljon rennompaa kuin Japanissa, jossa jo pienestä pitäen opetetaan pilkuntarkkaan ohjeiden lukemiseen. Jos reseptissä ei lue mm tarkkuudella minkä kokoisia juuresviipaleita pitää pilkkoa, on japanilainen ongelmissa. Meidän tapamme kokkailla lasten kanssa on enemmän ohjaava ja kysymme lapsiltamme mielipiteitä ja annamme heidän tehdä päätöksiä raaka-aineista ja maustamisesta.

Vastalahjaksi teeseremonia

Vastalahjaksi saimme tuulahduksen japanilaisesta ruokakulttuurista. Misato piti meille pienen teeseremonian ja opetti meidät valmistamaan misokeittoa ja teryakikanaa. Jokainen meitä auttanut sai lahjaksi hänen taittelemansa paperitaideteoksen – origamin. Keskustelut ja havainnot päätyivät Misaton muistiinpanoihin ja kuvagalleriaan. Hän päivittää matkoillaan instagramtiliään sekä blogia omaksi ilokseen, mutta varsinainen työ on koota ajatukset ruoka- ja matkalehdissä julkaistaviksi artikkeleiksi ja kirjoiksi. Lisäksi hän pitää ruokakulttuurikoulutuksia kouluissa ja yhdistyksissä sekä järjestää aiheen tiimoilta erilaisia workshopeja ja kokkikursseja. Misatolla on jo takanaan 60 maata ja yli 120 perhettä, joten materiaalia on kertynyt varastoihin runsaasti. Nyt koetut asiat voivat jäädä muhimaan pitkäksikin aikaa ja nousta sitten esiin, kun aika Japanissa on oikea. Ehkäpä joskus siellä keskustellaan ainutlaatuisesta pullonpalautusjärjestelmästämme ja Misaton kuvat Vehmersalmen Salesta pääsevät käyttöön!