European Region of Gastronomy - Kuopion alue 2020

27.11.2018

European Region of Gastronomy -titteli. Tai näe savolaesittain; eerooppalaesen ruokamuakunnan tittelj'. Mikä se on?

European Region of Gastronomy lyhyesti

Tittelin saaminen ensinnäkin Kuopion alueelle on melkoisen iso saavutus ja iso eurooppalaisen tason hatunnosto kuopiolaiselle gastronomialle. Kuopion alue sai tunnustuksen ensimmäisenä Suomessa, ja reilun vuoden päästä useiden eurooppalaisten herkkusuiden katseet kääntyvät Kuopiota kohdin. Titteliä on haettu koko maakunnan alueelle, ja alueen matkailumarkkinoinnin strategisten linjausten mukaisesti tässä yhteydessä puhutaan Kuopion alueesta, Kuopion ollessa alueen suurin ja vetovoimaisin kaupunki.

Käytännön tasolla mietittynä palkintovuoden aikana aluella tullaan näkemään paikallisen ruoan parissa ylpeästi piehtaroivia tapahtumia, jossa yhdistyvät alueen herkulliset ja monipuoliset raaka-aineet, kulttuuri, tiede ja alueen huipputason ravintolat. Kortensa kekoon tuovat paikalliset yritykset, yhdistykset ja myös yksityishenkilöt.  ERG-titteliä voidaan verrata kulttuuripääkaupunki -titteliin sillä erotuksella, että kaupan päälisiksi siihen liitetään vielä aimo palanen paikallista gastronomiaa ja ripaus rajoja ylittävää yhteistyön henkeä.

Kuopio osana kansainvälistä asiantuntijaverkostoa

Tämä kaikki ei kuitenkaan tarkoita pelkästään sitä, että saamme yhdeksi vuodeksi tittelin vain henkseleiden paukuttelua varten. Suurimpia hyötyjä titteliin liittyen on olla osa sen taustalla olevaa asiantuntijaverkostoa, jossa olemme olleet mukana jo vuodesta 2015 lähtien. IGCAT -yhdistyksen (International Institute of Gastronomy, Culture, Arts and Tourism) jäsenenä on yli 60 asiantuntijaa eri puolelta maailmaa aina tieteentekijöistä kunnanjohtajiin ja markkinointi- ja matkailualan osaajiin saakka. Verkosto kokoontuu useamman kerran vuodessa vaihtamaan kuulumisia, hyviä käytäntöjä ja tuottamaan uudenlaista polttoainetta eurooppalaisen ruokamatkailun eteenpäin viemiseksi. Verkoston jäsenet kokoontuivat myös Kuopiossa vuonna 2017 ja mm. katalonialaiset ruoka- ja matkailualan ammattilaiset olivat niin otettuja vieraillessaan täällä, että aikoivat "röyhkeästi" kopioida SATOA goes WILDin konseptia heidän alueellaan. Julkisella hankerahalla toimivalle hanketoimijalle (ja etenkin hankkeen rahoittajille) tämä on paras komplimentti mitä voi saada! Verkostokokoontuminen on parhaillaan juuri tätä; jaetaan ideoita ja ajatuksia, benchmarkataan, toteutetaan ja kehitetään uutta.  Yhdessä.

Tastesavo.fi -sivusto tulee tiedottamaan kaikista tulevaisuuden suunnitelmista Kuopion alueen juhlavuoden osalta. Ensimmäisiä toimia on jo tehty: Euroopan ensimmäinen gastronominen toimisto on avattu, huippuosaavat ruokalähettiläät valittu, ja jopa ensimmäinen opinnäytetyökin aiheesta tehty. Tässä blogissa tullaan näkemään vierailevien kirjoittajien pohdintoja alueen gastronomiaan liittyen ja tapahtumat-sivulle tullaan jatkossa listaamaan juhlavuoden kaikki tapahtumat. Hankesuunnitelmat ja juhlavuotta rakentavien tahojen työntekijähaut ovat parhaillaan käynnissä, ja ensimmäisiä uutisia juhlavuoden suunnitelmista kuullaan varmasti jo kevään 2019 aikana. Nam, ei malttaisi odottaa!

Viimeisimmät

Seuraa