ANTI – Contemporary Art Festival

ti 14.09.2021

ANTI-festivaali järjestetään vuosittain Kuopiossa. Ympäri maailmaa tulevien taiteilijoiden teokset ottavat haltuunsa kaupungin julkisia tiloja - koteja, kauppoja, toreja, yrityksiä, metsiä, järviä. Yleisö ja erilaiset yhteisöt pääsevät arjen keskellä osaksi teoksia - tekemään ja kokemaan niitä.

Tämänhetkisessä haastavassa tilanteessa on aika kääntyä ANTI-festivaalin ydinajatuksen puoleen; festivaali on yleisölle maksuton, ilmainen lahja. Juhlimme kahtakymmentä toimintavuottamme pohtimalla festivaalin perusperiaatetta – antamista ja antamiseen osallistumista. Festivaali osallistuu tuttuun tapaan monenlaisiin ajankohtaisiin keskusteluihin ja ravistelee käsityksiämme ihmisestä, yhteiskunnasta ja taiteesta.

Vuoden 2021 pääteos on helsinkiläisen taidekollektiivin WAUHAUSin Suurenmoinen sotku, joka vie osallistujan jätteiden loppusijoituspaikkaan, Itä-Suomen suurimmalle, Jätekukon jätekeskukselle. Paikkaerityinen esitys kurottaa kohti maailmaa, jossa emme enää ajattele ihmistä kaiken keskipisteenä. 20-vuotisjuhlavuoden kunniaksi ANTI esittelee myös ikimuistoisimpia kuvia festivaalista vuosien varrelta kaksiosaisessa ANTIVERSARY 20 -näyttelyssä Kantissa, Kuopion museon aulassa, ja verkossa. Valokuvaaja Pekka Mäkisen kuvat ja videokuvaaja Kim Saarisen videot eivät kerro ainoastaan yhden festivaalin historiaa, vaan tarjoavat myös katsauksen pohjoissavolaiseen, suomalaiseen ja ulkomaiseen live art -taiteeseen ja julkiseen taiteeseen sekä niiden kehitykseen.

Kansainvälinen Shortlist LIVE! -tapahtumakokonaisuus järjestetään nyt kolmatta kertaa osana festivaalia, ja esittelemme neljä ANTI Festival International Prize for Live Art -palkinnonsaajiksi ehdolla olevaa taiteilijaa live-esitysten kautta. Palkinto jaetaan 18.9.2021 VR Konepajalla. Tutustu ohjelmistoon ja ilmoittaudu tapahtumaan osoitteessa www.antifestival.com

Tapahtuma on esittänyt ja tilannut teoksia maailman kiinnostavimmilta taiteilijoilta Euroopasta, Yhdysvalloista, Australiasta, Meksikosta, Japanista ja johtavilta taiteilijoilta Suomesta, Ruotsista, Norjasta ja Islannista. Ylpeinä tuemme kasvavaa nousevien taiteilijoiden joukkoa ja usein nostamme ensimmäisenä heitä kansainvälisen huomion kohteiksi.

ANTI on monipuolinen taideorganisaatio, jonka toiminta ei  nykyisin käsitä ainoastaan viikon mittaista festivaalia kerran vuodessa. Osallistumme taiteen ja taiteilijoiden työn kehittämiseen ympärivuotisesti erilaisten yhteistyöhankkeidemme kautta.

Tulevia tapahtumia

ti 01.12.2020 | The Future of Food | Virtual Conference

EIT Food is Europe’s leading food innovation initiative, working to make the food system more sustainable, healthy and trusted. We believe that we are all responsible for and connected to the food that we eat, so we all need to work together to improve it​.

Katso lisää

ke 02.12.2020 | The Future of Food | Virtual Conference

EIT Food is Europe’s leading food innovation initiative, working to make the food system more sustainable, healthy and trusted. We believe that we are all responsible for and connected to the food that we eat, so we all need to work together to improve it​.

Katso lisää

la 19.12.2020 | Muuruveden Kylätalon jouluinen lounas la 19.12. klo 11 alkaen

Näin joulunalla Rantatien tienoon täyttää laatikoiden ja kinkun tuoksu. Tarjolla siin on jouluinen lounas: silliä, graavialohta, rosollia, salaattia, perinteisesti paistettua kinkkua kastikkeen, porkkana- ja lanttulaatikoiden sekä pottujen kera.

Katso lisää

ke 27.01.2021 | ERG-toimijoiden verkostoitumisaamu

Tervetuloa ERG-hankekumppaneiden verkostoitumisaamuun Ravintola Fonteen Siilinjärvelle 27.1.2021

Katso lisää

to 04.03.2021 | Maistellen Kuopiota -ruokakiertoajelu

Tule pohjoissavolaisten makujen, lähiruoan, savolaisen ruokakulttuurin ja Kuopion historian lähteille!

Katso lisää

ke 26.05.2021 | ERG-verkostoitumisiltapäivä: Lähituotteilla makua lautaselle

Tervetuloa ERG-verkostoitumisiltapäivään 26.5. klo 14.00 - 15.30. Aiheena Lähituotteilla makua lautaselle.

Katso lisää