Orlovim, Solnyshko, Slava Popediteljam, Särsö, Lada, Tshizhovskaja – että mitä häh?

16.10.2020
Jos bisnesideana on tuottaa EU:n pohjoisimpia kauppakelpoisia luomuhedelmiä, niin on varmaa, että ollaan sadon onnistumisen (ja viljelijän hermojen?) suhteen äärirajoilla. Talvituhoja on tullut, lajikkeita on pitänyt vaihtaa ja tuholaisten kanssa on opeteltu yhteiseloa. Tilan isäntä Panu Hiekkala toteaakin, että on opeteltu ja harjoiteltu, mutta hermot eivät ole menneet!

 

Hiekkalan tila on vanha kuopiolainen kantatila, joka on ollut saman suvun hallinnassa jo 1870-luvulta lähtien. Tila on ollut luomutuotannossa koko nykyisen isännän Panu Hiekkalan uran ajan,  vuodesta 1996 alkaen. Luomutuotannosta hyötyvät Panun mukaan kaikki: viljelijä, kuluttaja ja ympäristö.

 

Venäläiset selviytyjät

Omenat ja päärynät hyppäsivät tilan valikoimaan vuonna 2010 ja nykyisin tilalla kasvaa 2000 omena- ja 500 päärynäpuuta. Omenalajikkeita on kaupallisessa kasvatuksessa neljä ja päärynälajikkeita kaksi. Onnistumisen keskiössä ovat oikeat lajikevalinnat.  Lajikkeiden on oltava vahvoja niin vaativaa ilmastoa, kasvitauteja kuin tuholaisia vastaan. Hämäräperäinen blogin otsikko kertookin selviytyjälajikkeiden nimet, jotka paljastavat lajikkeiden alkuperän -  Venäjän.

Myös tilan suojainen sijainti Jännevirralla vesistöjen ympäröimänä auttaa viljelijää työssään.  Lajikkeiden jalostustyössä on myös tehty hyvää yhteistyötä Kuopion yliopiston Biotieteiden laitoksen hedelmätutkijoiden kanssa.

 

Yltäkylläiset aromit purkissa

Tilan hedelmiä myydään syksyllä tuoreina Kuopion ja pääkaupunkiseudun kaupoissa. Vuosi sitten tilalla aloitettiin myös hedelmätuotteiden oma jatkojalostus. Omenahilloa sekä omenapäärynäsiirappia myydään jo useissa jälleenmyyntipisteissä ja marraskuun alusta tuotteet pääsevät Keskon jakeluun. Myös päärynätyrnihilloa tulee tänä syksynä rajallisesti myyntiin.

Omenapäärynäsiirappi on todellakin täyttä tavaraa, sillä yhteen kiloon siirappia tarvitaan neljä kiloa hedelmiä! Tuote toimii erinomaisesti mm. vaahterasiirapin korvaajana  pannukakkujen päällä, smoothiessa, jogurtissa,  jäätelön kanssa kastikkeena, marinadeissa… Ja siinähän se ensimmäinen pullo jo mennä hujahti!

 

Kuopiolainen Hiekkala on EU- alueen pohjoisin tila, joka tuottaa kauppakelpoisia hedelmiä myyntiin tuoreena ja jalosteina. Luonnonmukaisesti viljellyissä hedelmissä ja jalosteissa maistuu aito lisäaineeton hedelmä, ei muu. Vieläkö sellaisen maun tunnistat?

 

Hiekkalan tila

Osoite: Jännevirta

Email hiekkapa@dnainternet.net

Puh: 040 7463834

Facebook: https://www.facebook.com/eunpohjoisinhedelma

Verkkosivu:   https://www.hiekkalan.fi/

Instagram: eunpohjoisinhedelma

Kommentoi


Viimeisimmät

Seuraa