Pohjois-Savon uniikki ruokakulttuuri hurmaa

30.03.2021

Ruokamaakuntatunnustuksella kehitetään Pohjois-Savon ruokatoimijoiden yhteistyötä ja korostetaan lähituottajien merkitystä. Matkailijalle aarreaitta tarjoaa aitoa savolaista gastronomiaa, uudenlaisia elämyksiä ja ruoan ympärille kietoutuvia monipuolisia tapahtumia.

Eeva Mertanen on yksi alueen viidestä virallisesta ruokalähettiläästä. Lähettiläät nimesi tehtävään ERG-hankkeen kansainvälinen kumppani IGCAT (International Institute of Gastronomy, Culture, Arts and Tourism). Lähettiläiden tärkein tehtävä on edistää alueen näkyvyyttä ja tuoda maakuntaa positiivisesti esille niin alueella, Suomessa kuin kansainvälisestikin. Muut lähettiläät ovat Anssi Kantelinen (Ravintola Urban), Aki Hiltunen (VS Ravintolat), Jarna Kaplas (Konttiravintola Morton) ja Henri Jauhiainen (Ruukin Tupa).

– Sen lisäksi, että lähettiläs puhuu asioiden puolesta, hän myös tekee asioita alueen hyväksi. Yhteistyötä tehdään yli firmarajojen. Esimerkiksi Aki Hiltusen kanssa lanseeraamme ensi vuodelle ERG-juhlavuoden ohjelmaan kuuluvan elämyksellisen pop-up-ravintolan, vinkkaa Mertanen.

Ravintolan tarkka konsepti on vielä salainen, mutta Mertanen valottaa ravintolan ilmestyvän ulkoilmaan yllättäviin paikkoihin luonnon äärelle. Ravintolassa tarjoillaan juhlallista fine dining -ruokaa tietyn teeman mukaan. Juhlavuosien 2020–21 kantava teema on “elämää luonnon rytmin mukaan”, joten juhlavuoden tapahtumat jaksottuvat luonnon rytmin mukaisille teemaviikoille.

– Teemoja ovat järvi, pelto, metsä ja puutarha. Liput hankitaan etukäteen menua tietämättä, joten vieras hankkii sian säkissä, nauraa Mertanen.

Pop-up-ravintola on useamman toimijan yhteistyön hedelmä. Mertanen kehuu vuolaasti alueen ravintola-alan hyvää yhteishenkeä, jolla on saavutettu vertaansa vailla oleva ravintolakulttuuri. Kuopiossa on väkilukuun suhteutettuna todella paljon ravintoloita. Ravintoloissa myös panostetaan lähiruokaan, laatuun ja elämyksiin.

– Matkailijat saapuvat tänne, koska he haluavat käydä tunnustetuissa ravintoloissa, iloitsee Mertanen.

Lue koko juttu: https://www.oodia.fi/artikkelit/uniikki-ruokakulttuuri-hurmaa 

Juttu on julkaistu https://issuu.com/oodiamedia/docs/pohjois-savo_2020 

Vetovoimainen Pohjois-Savo -lehti on vaikuttajamedia, joka tuo pohjoissavolaiset menestystarinat kaikkien nähtäville. Lehti on toteutettu yhteistyössä Pohjois-Savon liiton kanssa.

Katso lisää

Katso lisää

Seuraa