Ruuan suoramyynnillä lisää kannattavuutta

10.11.2017

Tuottajat ja kuluttajat ovat yhä kiinnostuneempia ruuan suoramyynnistä. Kuluttajat haluavat lähellä tuotettua, tuoretta ruokaa ja tuottajat paremman hinnan tuotteistaan ja riippumattomuuden välikäsistä. Suoramyynnillä molemmat voittavat!

Suoramyyntiä on viime vuosina helpotettu lainsäädäntöä muuttamalla. Maa- ja kotitalousnaisten yritysasiantuntijat ovat yrittäjien tukena elintarvikelainsäädännön vaatimusten tulkitsemisessa, kuten esimerkiksi pakkausmerkintöjen ja omavalvontasuunnitelmien laatimisessa. Yrittäjä säästää aikaa ja rahaa, kun suoramyyntiä kehittää ja suunnittelee asiantuntijoiden avulla – samalla asiantuntija auttaa kehittämään yritystä kokonaisuudessaan.

Heikkilän Yrttitilan yrittäjät Jussi ja Terhi Saarinen ovat tehneet liiketoimintansa suunnitteluvaiheesta asti yhteistyötä Etelä-Savon Maa- ja kotitalousnaisten elintarvike- ja yritysasiantuntija Kirsi Mutka-Paintolan kanssa. Mikkelin Rahulassa sijaitsevalla tilalla viljellään, pakataan ja jalostetaan kotimaisia yrttejä. Tuotteita myydään tilan puodista ja verkkokaupassa sekä jälleenmyyntiin. Myös myynnin aloittamista Reko-renkaiden kautta suunnitellaan.

”Aloittelevana elintarvikeyrityksenä otimme yhteyttä liiketoimintasuunnitelman tekemiseksi. Halusimme saada ulkopuolisen ja ammattilaisen näkemyksen liikeideastamme, joka oli kiinnostava ja haastava. Kirsi otti haasteen vastaan ja hioi kanssamme liiketoimintasuunnitelman, joka valoi uskoa meihin ja rahoittajiin”, yrittäjät kuvailevat yhteistyön alkua. Toiminnan päästyä vauhtiin Saariset toteuttivat Mutka-Paintolan kanssa yhteistyössä yrityksen omavalvonta- ja laatujärjestelmän.

YRTTITILA MARKKINOI TILAPUODILLAAN

Terhi ja Jussi Saariselle oli selvää alusta lähtien, että tuotteita myydä suoraan kuluttajille, ilman välikäsiä. Suoramyyntiin ryhdyttiin kahdesta syystä. ”Tuotteesta saa paremman hinnan, kun väliportaita ei tarvita. Toiseksi toiminnan läpinäkyvyys on meille tärkeää. Voimme esimerkiksi messuilla toivottaa asiakkaat tervetulleeksi tilalle”, Jussi Saarinen kertoo.

Suoramyynnin aloittaminen vaatii yrittäjältä uudenlaista ajattelutapaa. Laadukkaiden tuotteiden lisäksi on osattava markkinoida, viestiä ja palvella asiakkaita uudella tavalla. Saariset ovat rakentaneet tuotteidensa brändin tilan ympärille.  Esimerkiksi yrttisekoitukset ja -teet on nimetty yrittäjäpariskunnan lasten mukaan ja tilalla vieraillessa voi rapsutella lasten lemmikkejä. ”Tilamyymälä tukee tuotteiden myyntiä ja markkinointia. Kun kuluttajat käyvät tilalla, sana leviää”, Jussi Saarinen kuvailee.

Lähde: https://www.proagria.fi/ajankohtaista/ruuan-suoramyynnilla-lisaa-kannattavuutta-6571

Katso lisää

Seuraa